2012/09/23

♣ I'm in trouble I'm an addict.

Tää syksyn alku on ollut ihan älyttömän kaunis. Kaikki auringonlaskut, värit ja valot, kaikki on ollut koko ajan sellasta kuvaamisen arvosta ja oonkin jokaikiselle lenkille ottanut kameran mukaan. Nyt vaan toivon, että tää syksy kestäis mahdollisimman pitkään, sillä iänikuisena talven vihaajana en odota yhtään innolla lumen tuloa, joka kuitenkin tuntuu olevan jo uhkaavan lähellä.

Perjantaina mulla oli kamala stressi päällä koko aamun ja olinkin vähän maassa. Iltapäivällä menin kuitenkin kahville mun parhaan kaverin kanssa, shoppailin, nauroin ja myöhemmin kävin viettämässä iltaa suuremmalla kaveriporukalla. Vaikka loppujenlopuks perjantai oli ihan huippu, annoin kuitenkin itelleni luvan ostaa jotain, joka piristäis mua tosi paljon, joten kun löysin ginatricotista 11 eurolla meikkejä, ei mun auttanut muu kuin ostaa ne, koska olinhan mä ansainnut ne (jollain mun omituisella logiikalla, eh.)
Mut kattokaa nyt, ihan totta, eikö oo kauniita?! Toi kynä makso vaivaset kolme euroa ja noi nestemäiset rajausvärit 4€ kappale. Ainakin noita nestemäisiä testasin eilen ja ne oli ihan superpysyviä ja meikkihylly on taas tulvillaan uutta rakkautta!

21 kommenttia:

  1. Oi että tykkään tosta taustasta! hih :) Ja sun banneri on ihana!
    ps. olin sun lukijas jo :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei rakastuin tuohon sinun banneriin c: Sulla on tosi ihana blogi kun nyt sitä selailin, ja varmasti jään seurailemaan tätä :)
    Pitääpä itekki mennä kattomaan ginasta noita nestemäisiä rajausvärejä..hih, toi kultanen näyttää tosi kivalta :3
    Kiitos paljon noista kysymyksistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitää, ja kiitos paljon kehuista! c: Kannattaa käydä tsekkaamassa, niitä oli kaikkia ihanan värisiä!

      Poista
  3. kivanolonen blogi! käyks kurkkaamassa mun blogin ja liity lukijaks jos vaan tykkäät: http://enjoy-theday.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. ooooo ihana banneri :3 kiva blogio muutenki + ihania meikkejä ! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia taas kerran, mutta siis ööh... haluaisitko valaista mistä tuo ruskea kynä on:D En yleensä ikinä lotkauta korviani vaate- tai meikkikuville mutta tahdon tuon kynän!
    vastausta innokkaasti odottaen:D

    www.come--clarity.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on silmänrajauskynä :-D

      Poista
    2. Tiedän juu, mutta mikä kauppa?:Ddd

      Poista
    3. AAAA MISTÄ :-D Anteeks kamalasti, luin et mikä... Voi taivas :-D Ginatricotista!

      Poista
  6. sulla on tosi kiva tausta ja banneri:)

    VastaaPoista
  7. Tää syksy tai syksyn alku on kyl ollu täyn ihanii ilmoja :c mut minä pöljä aina jättäny kameran kotia ): Ihania kuviaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kannattaa alkaa kantaa sitä kameraa mukana! c:

      Poista
  8. Moikka! Kiitos ihanasta kommentista! Sulla on täällä niiiin kivoja kuvia oijoij <3 ! Mäkin haluan tollasia rajauskyniä, ihan hullun siistejä...!:-D

    http://vilmajajutta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eipä mitää! c: Ja ne todellakin on, niiiin ihanan värisiä! :-D

      Poista
  9. havealaugh-sonja.blogspot.com

    Ihana toi sormus <3 <3 ja rakastuin näihi ankkureihin tääl taustal:D

    VastaaPoista