2013/04/15

♣ Light as a feather

Puolivälissä olevan koneettoman viikkoni vieroituisoireet olen yrittänyt tyrehdyttää pitämällä itseni mahdollisimman kiireisenä. Koska en kuitenkaan kehtaa soitella kavereilleni jatkuvasti, laittaa ruokaa tai sotkea sormiani pikaliimaan DIY-projekteissa ihan koko aikaa, olen lopulta yleensä eksynyt keskustaan shoppailureissuille. Reissut ovat kuitenkin lopulta tyssänneet siihen karuun faktaan joka tärähtää mun tajuntaan joka kerralla: ainiin, munhan piti säästää rahaa.

Eniten mua ovat huutaneet luokseen (taas, jälleen kerran) jotkut ihanan kesäiset pitkät kaulakorut. Viime viikolla melkein itkin jossain kaupassa, kun olin löytänyt nättejä sulkakaulakoruja, mutta kympin hinta vaivaisesta rihkamaketjusta ja linnunpalasesta riipaisivat syvältä. Eksyessäni Tiimariin ja löytäessäni purkin höyheniä 70 prosentin alennuksesta, eli about 45 sentillä (siinä on muuten mulle sopiva hintaluokka!) yhdistelin parit asiat päässäni, ryntäsin kassan kautta kotiin ja väsäilin itse kivan kesäkorun viidessä minuutissa.
DSCN7081 DSCN7083
Mun käyttämä koru oli totta kai uusinta uutta muotia - eli kaapin pohjalta löydetty, ehkä vuonna 2008 kymmenellä eurolla ostettu. Se oli siis täydellinen tuunailtavaksi. Poistin toisen riippuvan sydämen ja aloin kyhäilemään rautalangalla jonkinlaista viritelmää sulan kiinnittämiseksi. Lopulta päädyin vain kieputtamaan rautalankaa sulan ympärille, lopulta kuorrutin rautalangan ja sulan pään vielä pikaliimalla, tiedättekö, ihan varulta, jotta rautalanka ei ainakaan varmasti lähde irti.
DSCN7090 DSCN7115 DSCN7109
Ja mun mielestä tästä korusta tuli ihan supersöpö. En oo tota sydänkorua pitänyt vuosikausiin, mutta tätä sulkakorua ihan varmasti liikakäytän kesällä kaikkien söpöjen värikkäiden toppien kanssa. Rautalankaviritelmäkin jää just sopivasti hopean sydämen taakse, joten sen paistavalla "kiinnitin-tämän-itse-minuutissa"-ulkonäöllä ei ole tällä kertaa haittaa. Myöhemmin aattelin myös etsiä kotona muita hopeisia esineitä tai korun osia, jotka vois laittaa ihan hyvin ton sydämen tilalle sitten kyllästyksen saapuessa. Jostain multa esimerkiks löytyy sellanen ikivanha ihan supersiisti hopea avain, eiks sekin sopis tohon ihan älyttömän sulosesti?

4 kommenttia:

  1. Hienon korun oot saanu tuunattua! :)

    http://veeralalala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Vau, kiva idis! :) Tuli kyllä tosi hieno!

    VastaaPoista