2013/03/17

♣ Ei mitään hätää, kyl tää tästä. Kiinni juomamäärästä.

responsibly1 Paras kaverini täytti kahdeksantoista parisen viikkoa sitten, ja sain tällaisen ihan hölmön idean sille synttärilahjaksi. Tää koko lahja on yhtä meidän insideläppää, toisinsanoen siis myös aika hankala saada hyvin selitetyksi täällä blogissa, mutta ajattelin jakaa perusidean joka tapauksessa.

Ostin siis neljä lasia - kaksi shottilasia ja kaksi tavallista juomalasia - ja keksin kaksi "teemaa", joiden avulla koristelin aina yhden shottilasin ja yhden juomalasin. Piirsin, rajasin tai kopioin koneella kaikki mahdolliset kuviot ja kuvat, joilla näitä laseja halusin koristella, tulostin ne, leikkasin ja liimasin laseihin. Jokaisen koristeen päälle painelin kiinni vielä palan kontaktimuovia.
responsibly2 responsibly3
Ideanahan tää lahja siis on ihan semikiva, ainoana ongelmana vain iskee kuvioihin ainoa paheeni DIY-jutuissa: käytännöllisyys. Juomalaisena tää valmistustapa feilaa käytännöllisyytensä puolesta täysin, mutta hei, ei anneta sen haitata. Astianpesukoneeseen laitettuna nämä kokisivat karun ja tuskallisen kuoleman, mutta kokeilin tiskausta hyvin, hyvin kevyin ottein ja se onnistui ilman suurempia vahinkoja. Jossei tapana ole siis vedellä shotteja joka aamu, en lähtisi syyllistämään itseäni aivan järjettömän typerän ja epäkäytännöllisen lahjan luomisesta.

Innostuin silti jollain tasolla tästä tavasta koristella laseja, ja ajattelin jatkossa harkita kynttiläkuppien, maljakoiden tai muiden sensellaisten lasisten astioiden koristelua. Ainakaan niitä ei tarvitse vedessä uittaa niin usein, joten saattaisivat toimia tällä valmistustavalla hieman juomalaseja paremmin.
responsibly4
Jotta saisimme drinkeistämme vielä astetta ihkumpia, tein jonkinsortin grillitikuista ja taas paperista ja kontaktimuovista myös kerran käytettävät sekoitustikut. Ainakin ne koristavat ihan söpösti jotain värikkäitä ja trooppisia drinkkejä, vaikkeivat nämäkään tuo iloa kuin vain sen yhden onnekkaan drinkin seuraksi. Mutta olishan silti söpöä tehdä tällaisia jonkun parikymmentä vaikka jonkun teeman mukaan joihinkin teemabileisiin, vai mitä?

4 kommenttia:

  1. Ihanan, ihanan, ihanan pirteä blogi ja kirjoittaja! Tulin ihan mahdottoman hyvälle tuulelle tätä blogia lukiessa :D <3

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa tällasta on ihan äärettömän ihana kuulla!♥ Haha toivottavasti hyvä fiilis pysyy pitkään päällä :-) Kiitos miljoonasti!♥

      Poista