2013/04/27

♣ Painting flowers


DSCN7470
Mun piti väsäillä 60 vuotta täyttävälle tädilleni kriteerien mukaisesti kaunis ja yksinkertainen synttärikortti. Ehdinkin tuijottaa tyhjää, valkoista korttipohjaa pari päivää turhautuneena, kunnes luovutin ja päädyin siihen perinteiseen - ruusuihin. Lähtökohtina ja ennakkoaavistuksina ajattelin lopputuloksen olevan kliseisen valmiskorttimainen, mutta tästä tuli kuitenkin jollain tavalla niin kivan klassisen kaunis kortti, että mun on pakko esitellä se täällä blogissa.
roses1 DSCN7412
Taiteilin pari kuukautta taaksepäin viimeisimmän nokia casen, joka sisälsi nättejä ruusuja. Vaikka nokia case on kyllästymissyistä jo mennyttä, yritin muistella ruusujen ulkonäköä ja jaljitellä ne pahville. Sitten aloinkin rohkeasti lisäilemään valkoista, perään eri punaisia ja lopulta mustaa. Ihan viimeiseksi vielä piirsin normaalilla tussilla terälehtien ääriviivat selvemmiksi ja leikkasin ruusut irti.
DSCN7440
Mun on pakko myöntää, että mä en tosiaan osaa maalata. En oo ikinä osannut häivyttää sävyjä kunnolla, sillä vaikka rakastan maaleja ja maalaamista, ne eivät pidä minusta. Nää ruusut on eka maalausprojekti ikinä, josta oon saanut olla ylpeä!

Selailin maalipinnan kuivuessa myös aikakauslehteä, ja yhdellä sivulla tuli vastaan jonkun rannekellon mainos. Mainoksessa oli tosi siisti valkomusta kuvio, jota repäisin viipaleen irti ja lätkäisin kortin päälle. Sitten liimailin ruusut paikoilleen ja yritin epäonnistuneesti jäljitellä jotain nättiä kaunokirjoitusta.

Mitäs mieltä te ootte? Intoilenko turhaan onnistuneista ruusuista, vai piileekö mun sisällä salainen taitava maalailija?

6 kommenttia:

  1. Ompas kiva kortti. :)

    http://nukkanurkka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sulla!
    Liityin!
    >>>käy kattoon http://elainankkuri.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiva kuulla! :-) Käyn tsekkailemas sun kans!

      Poista
  3. Ihana kortti tuli! :) Voi että ku itekki jaksais aina väsätä kortit, omatekemät kortit on ihan parhautta!

    http://lifeisareasontobehappy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne on tosi paljon kivempia kun kaupan hyllystä napatut! Tosin mä oon just saanut tällasen kortintekijän maineen meiän suvussa ja joudun tekemään aina jokaikisen kortin kaikille perheenjäsenille ja lähisukulaisille hahah :-D Mut hei kiitos! :-)

      Poista