2014/06/26

♣ Ombré, chevron, etc

Mä en tosiaan tiedä miten tää tapahtui mulle taas. Eihän siitä ole kuin alle vuosi, kun pidin mun parin kuukauden blogitauon sen takia, että mun kone oli mennyt rikki eikä mulla ollut tsäänssiä päästä postailemaan. Nyt se tapahtui taas, tauko ei onneksi ole yhtä pitkä, mutta sain taas yhden uuden lisäyksen läppäreideni hautuumaalle. Oonks mä oikeesti niin hirveä koneenkäyttäjä, että ne tekee multa salaa itsemurhia ja mä jään suremaan niitä saamatta mahdollisuutta jättää hyvästit tai edes tallentaa tärkeitä tiedostoja ja kirjanmerkkejä? Positiivisesti ajateltuna nykyään samasta taloudesta löytyy onneksi tietokone, jota pääsen aina silloin tällön lainailemaan, mutta harmillisesti postaustahti hieman matelee lähiaikoina, kun alan etsiä uutta konetta ja rahoja siihen. Helvetti.
samsung1
No, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Parisen viikkoa sitten selailin mun blogia ja vuosien takaa tulivat vastaan nokia caset, joita tein innoissani tyyliin joka toinen viikko. Nokia caset olivat siis mun vanhalle kännykälle väsättyjä koristeita, noille nokioille kuin ei ollut saatavissa sellaisia kauniita kuoria kuin esimerkiksi iPhoneille, joten milloin mitäkin kynsilakkaa ja paperia hyötykäyttäen piristin puhelintani nokia casella. Nyt nokia caset ovat palanneet mun maailmaan, tosin muuttuneet matkan varrella samsung caseiksi.

I read my old posts a couple weeks back and run into nokia cases, these cases that I used to make for my old nokia phone. I hated how there were limitless amount of beautiful cases for iPhones etc, but not one made for older nokias. That's why I had to make them myself, sometimes with nail polish and sometimes with paper. Now nokia cases have returned, though they have turned into samsung cases.
samsung3
Mä oon hurahtanut kaikenlaisiin ombré-liukuväri-juttuihin aivan totaalisesti. Oli siis sanomattakin selvää, että tekisin jotain ombrétyylistä nykyisen samsungini takakuoreen. Tavallisella ajattelutavallani halusin myös käyttää kynsilakkoja, sillä olen varma, että kyllästyminen iskee parin viikon kuluttua, ja silloin on ihana muistaa, kuinka helppo koristeista on päästä eroon.

Projektia varten tarvitset teippiä, kaksi kynsilakkaa sekä hammastikun, mahdollisesti myös pienen pensselin ja jonkinlaisen alustan, kuten muovitaskun tai palan foliota. Sekä ilmiselvästi puhelimen.

I have fallen unconditionally in love with every kind of ombré-stuff, so it was clear that I would include something ombré in the case for my samsung. I also wanted to make it with nail polish because I am sure I'll get sick of the case in a few weeks and then I'll be relieved to remember just how easy it is to get rid of the decorations. 

For this project you'll need tape, two nail polishes and a toothpick, also a small brush and a piece of plastic or foil (optional). And obviously, a phone.

Alkuun leikkaa pieniä suikaleita teipistä. Pyri siihen, että jokainen teippisuikale on suora - helpoin tapa varmistua suoruudesta on piirtää viivoittimella viivat teippiin ja vain leikata viivaa pitkin. Asettele teipit sitten puhelimen takakuorelle seuraavanlaiseen kuvioon.

First cut thin, straight strips of tape. The easiest way to make the strips perfectly straight is to draw lines with a ruler and pen and then cut along the lines. Place the tapes on the back case in the following design.
samsung4
Nyt lakkaa ylin aukko siniseksi ja alin valkoiseksi. Keskimmäiset värit saat sekoittamalla kynsilakkoja, joten ota nyt esille pieni pala muovia tai foliota. Helpoin tapa varmistaa ombré-efekti on lisätä yksi pisara valkoista ja kaksi pisaraa sinistä kynsilakkaa ensimmäistä väriä varten ja kaksi pisaraa valkoista ja yksi sinistä toista väriä varten. Kun värit ovat valmiit ja sekoitetut hammastikuilla, lakkaa keskimmäiset aukot pienellä pensselillä. Kaikkien värien kuivuttua on todennäköistä, että joudut lakkaamaan vielä toisen kerroksen.

Now you have four identical arrow-like designs between the tapes. Paint the top one blue and the bottom one white. The colors in the middle you get by mixing the colors, so now get a piece of plastic or foil and make two colors from the white and blue nail polish. The easiest way to guarantee an ombré effect is to add one drop of white nail polish and two drops of blue for the first color and two drops of white and one drop of blue for the second one. When you've mixed your colors with a toothpick, paint them on with a small brush. When all of the colors have dried, you're probably going to need a second layer.
samsung2
Kun koko helahoito on varmasti kuivunut, irrota teipit varovasti. Jos kynsilakkaa on valunut teippien alle, kasta pumpulipuikko kynsilakanpoistoaineessa ja irrota ylijäämäkynsilakat. Parissa tunnissa kynsilakka on kovettunut niin hyvin, että puhelimeen uskaltaa ihan huoletta koskea, ottaa mukaan ulos ja heitellä päin seiniä.

When the entire thing has dried, remove the tapes carefully. If some nail polish has gotten under the tapes, dip a cotton swab in nail polish remover and remove the excess nail polish. In a couple hours the nail polish has dried so well that you can freely touch your phone, take it outside or throw it at walls. It seriously will not crack or peel off before you want it to - I've had mine in the back of my phone for three months now and it still looks impeccable!
samsung6

4 kommenttia:

  1. Onpas hieno!! :o

    VastaaPoista
  2. really nice idea, it's really hard to find cases for my phone as well
    curlymade.blogspot.pt/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's so unfair that you'd have to be a devoted user of Apple or the newest Samsungs to have a pretty phone. I'm glad you liked the idea!

      Poista