2013/07/25

♣ DIY facial masks

facial1
Myönnän, että jos kyseessä on oman ihon hyvinvointi, niin oon pahemman sortin rikollinen laiminlyömällä sen kunnossapidon täysin. Todistan rakkauttani ihoani kohtaan pelkästään sillä, että en käytä meikkiä silmämeikkiä lukuunottamatta ollenkaan, vaan annan ihon hengittää. Kasvonaamioita mä kuitenkin rakastan aivan laittoman paljon. Ja vaikka ne jotkin h&m:nkin yksilöt maksavat vain kämäsen euron verran, päätin mä ottaa luodin teidän puolesta ja asettaa ihoni vaaravyöhykkeelle ja aloittaa viimekuukausien ajan kestäneen testailuvaiheen. Tässäpä siis mun kokemat tulokset (joskus ihan hulluistakin) DIY-kasvonaamioista.

facial5
Käyttö: heitä mössö naamalle ja anna seistä siinä 10-20 min.
No ensinnäkin vaikka puolitin alkuperäisen ohjeen heti alkuun, oli tätä silti ihan liikaa – en tiedä, oliko tämä yksi annos tarkoitettu sitten koko marttakerhon rentoutumisillalle vai kuinka leveä naama pitää olla, että tän saa käytettyä kerralla.
Vaikka kuinka sekoitti ja muussasi ja sähelsi, banaani ei vain tahtonut sotkeentua muiden aineiden joukkoon. Kun massan yleisilme näytti sileältä, paljastui pohjalta kuitenkin banaaninpalojen valtakunta. Suosittelen varmaankin blenderiä – mä kun muussasin ja sähelsin ja sekoitin haarukalla. 
Hyvänmakuista, mikä on hyvä juttu, sillä banaania putoili huulille vähän väliä. Ihan totta, käyttäkää blenderiä.
Lopputulos: Eka ajatus: semipehmeä ja todella sileä iho, mutta taitaa jäädä vikaks kerraks kun tätä kokeilen. Parinkymmenen minuutin päästä kuitenkin huomasin, kuinka iho oli ihan järjettömän pehmee ja vannoin että käytän tätä kyl uudestaankin. Toistaseks en oo kyllä aikeitani toteuttanut, mutta ajatus on tärkein...

facial8
Käyttö: avaa ihohuokoset ensin lämpimällä vedellä, levitä seos kasvoille, anna vaikuttaa 20 min, huuhdo lämpimällä vedellä ja sulje ihohuokoset kylmällä vedellä.
En osaa sanoa tästä oikein mitään. Toi ihohuokosista kaiken pintaan, jotenkin tuntuu että tosiaan toi kaikenlaista shaibaa ihon pinnalle ja nimenomaan näkyviin, eikä poistanut mitään...
Lopputulos: Aamulla katoin peiliin ja mietin järkyttyneenä että mitä helvettiä mun naamalle on käynyt. 

facial7
Käyttö: naamalle 10-15 minuutiksi
Suosittelen kaikkia mahdollisia kokeilijoita ihan suosiolla heittämään koko huvin blenderiin, itse luotin käsivoimaan ja muussasin kurkkua sormin (jep, näin jälkeenpäin mäkin mietin että mitä helvettiä, eihän kurkku edes ole pehmeää), ja eihän siitä tietenkään tullut mitään muuta kuin jogurttinaamio valtavilla kurkunpaloilla, jotka valuivat naamalta jatkuvasti.
”Kylmä” naamio, viilensi kasvoja ihanasti.
Lopputulos: Kosteutti ja pehmensi ihoa ihan kiitettävästi, mut jos tätä käyttäisin niin käyttäisin kyllä sen ihanan viilentävän tunteen takia esim. auringonoton tai palamisen jälkeen.
facial6
Käyttö: Erottele kananmunan keltuainen ja valkuainen. Riko kananmunan keltuainen lasissa, levitä se kasvoille ja anna vaikuttaa 10 min. Pese pois, levitä kasvoille vaahdotettu kananmunan valkuainen ja anna senkin vaikuttaa 10 min. Lopuksi levitä kasvoille kosteusvoidetta.
Mietin jo ennen tän kokeilemista et mihinhän mä oon nyt ryhtymässä... Ja en yllättynyt positiivisesti lainkaan - näytin epäonnistuneen suihkurusketuksen saaneelta teiniltä (idioottia unohtamatta) levittäessäni rikottua kananmunan keltuaista naamalleni. Se jähmettyi kalvoksi, joka oli mielettömän vaikea pestä pois. Valkuainen kasvoilla ei taas tuntunut paljon miltään.
Lopputulos: En huomaa naamassa mitään muutosta – siis positiiviseen suuntaan. Osittain punoittaa, osittain on vähän allergiareaktion näköisiä ”näppylöitä” ja joltain pieneltä osalta saattaa näyttää jopa suht. normaalilta naamalta. Tuntuu ihan pehmeältä, mutta mulla on reilut epäilykseni, että siitä saa kiittää vain lopussa levitettyä kosteusvoidetta.

facial4
Käyttö: Levitä kohdille, joissa mustapäitä ja pese pois, toista tarvittaessa.
Tämä yhdistelmä lupaili kovasti poistaa mustapäitä. Mä koitin tätä sekoitusta naamalleni, mutta mulla ei tosiasiassa vielä tossa vaiheessa elämää (eli pari viikkoa sitten) ollut mitään ideaa, mitä mustapäät edes on. AWKWARD! En siis tiedä, poistiko tää mitään möhnää ihon alta, mutta mainitsemisen arvoinen tää on ainakin siinä mielessä, että omalla kohdalla iho pehmeni, sileni ja tasoittui ihan jumalaisen paljon. Äitini myös huomasi suuren muutoksen ihollani, halusi kokeilla itelleenkin ja hymyili kuin hullu silitellen naamaansa loppuillan ajan.
Lopputulos: Ihana. Oon käyttänyt montakymmentä kertaa, diggailen. Tosin tää haisee aivan järkyttävältä...

facial3
Käyttö: Heitä naamalle 10-15 minuutiksi.
Tää naamio oli ilmeisesti tarkoitettu kuivalle iholle enkä koe kovin kuivaa ihoa omaavani, mutta anti mennä, päätin kokeilla silti. Plussaa siitä, että tää oli ihan mielettömän hyväntuoksuista!
Lopputulos: Tästä tuli ihan mukavan pehmeä iho ja näyttäis puhdistavan ihohuokosia, mutta saa kyllä ainakin osan mun ihosta punottamaan oikein reippaasti. 
facial2 Heräskö kenenkään kiinnostus luottaa mun testailuihin ja läntätä samoja mössöjä myös omalle naamalle?

8 kommenttia:

  1. Just tänään kirosin kaverille mun mustapäitä nenässä ja leuassa, jospa kokeilis tässä joku päivä ainakin tota ruokasooda-maitohöskää. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aika sopiva ajotus! Todellakin aina kannattaa kokeilla, ja toi ei ainakaan mitään hallaa iholle tehnyt, niin there's nothing to lose ;)

      Poista
  2. kivan olone blogi! c::

    http://mylife-lottaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tämä testi oli viikon piristys! KIITOS. T. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä kommentti minun viikon piristys, kiitos!

      Poista