2013/07/31

♣ The taste of ink.

letter5 letter6 Taas mä oon saanut uuden aivan järjettömän, yhtäkkisen innostuksen. Kesä häämöttelee pahalla mallilla loppuaan, mikä taas merkitsee sitä, että mun tosiaan olisi parempi jo pikkuhiljaa alkaa availemaan terveystiedon ja ruotsin kirjoja kirjoituksiin lukemisen merkeissä. Vaikka tällä tahdilla musta ei koskaan edes tule ylioppilasta, on mulla silti käynyt mielessä mun yo-juhlat pariin kertaan. Ja niiden mukana mieleen tulivat kutsukortit, josta lähtikin käyntiin tämä typerä innostus.
Ps. En välttämättä kuitenkaan halunnut jakaa blogimaailmassa osoitettani tai muiden ihmisten osoitteita, joten kirjeistä löytyy milloin suklaakeksejä, milloin randomkatuja ja ekana mieleentulleita sanoja ja nimiä.
letter7 letter8 letter1 letter2 Nyt sitten yhden osoitteen kirjoittaminen kirjekuoreen vie ihan liikaa paljon aikaa ja nää tappaa ranteet, kädet ja hermot kohtuullisen nopeasti. Mutta voi luoja että nää on kauniita. Ihan sama vaikka aikaa ja mielikuvitusta vievätkin, mä niin aion lähettää kaikki mun yo-juhlien kutsu- tai kiitoskortit eri tavoin koristelluissa kirjekuorissa. Vai oonks mä ainoo jonka mielestä noi on sen ajan ja vaivan arvosia? Eiks tollanen kirjekuori ois supersiisti vastaanottaa sellasen tavallisesti raapustellun sijasta?
letter3 letter4

29 kommenttia:

  1. oiii ihania noi kirjekuoret! en oo ikinä nähny kenenkää tekevän tollasia, mutta noi on aivan uskomattoman kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! Toivottavasti postimiehet löytää noista kaikki tarvittavat numerot ja sanat, mä nimittäi en enää ikinä suostu kirjottaa yhtäkään tavallista kirjekuorta :-Dd

      Poista
  2. Vastaukset
    1. olis ihan mielettömän siistiä vastaanottaa tommosia !:)

      Poista
    2. Jeee mahtavaa kuulla et joku muukin arvostaa tollasta turhaa ja nättiä ;-)!

      Poista
  3. ihan sika siistejä noi kuoret! :3

    VastaaPoista
  4. Ihan sairaan hienoja! Miten ei ole tommosta itse tullut ikinä ajatelleeksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Jotenkin aina panostaa sinne sisältöön sen itse kirjekuoren sijasta :-D Ja voi taivas et nää on koukuttavia, mä valvoin yks yö muutaman tunnin luonnostellen näitä!

      Poista
  5. hienoja! kiitos kommentistasi :) sulla on kivan oloinen blogi!! :))

    VastaaPoista
  6. voisin melkee maksaa sulle, että saisin sulta tollasen kirjeen ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ihana! :-DD Joo miten ois sellanen "lähetän lukijoille terveisiä kirjeellä"-kampanja :-)

      Poista
    2. jooo, kelpais ainakin mulle :D

      Poista
    3. Haha sellanenha ois kyl ihan mahtava ;-)

      Poista
  7. Voi kun kivan persoonallinen tää blogi! :)
    http://jr-myownwayofmylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. ihania! on vaivan arvosia ja mä ainakin ilahtuisin jos tollanen kolahtais postilaatikkoon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no mahtavaa, viel sit yks lisäsyy syrjäyttää normikirjekuoret ;)

      Poista
  9. Oih, aivan ihania, oot tosi taitava! :3

    http://cowswings.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. oi ihania noi ♥ sulla on tosi inspiroiva blogi ja käväs mielessä et vois itekkin alottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää, ihana :-)! Alota ihmees jos siltä tuntuu, bloggaaminen on ihan huikeeta!

      Poista