Taas mä oon saanut uuden aivan järjettömän, yhtäkkisen innostuksen. Kesä häämöttelee pahalla mallilla loppuaan, mikä taas merkitsee sitä, että mun tosiaan olisi parempi jo pikkuhiljaa alkaa availemaan terveystiedon ja ruotsin kirjoja kirjoituksiin lukemisen merkeissä. Vaikka tällä tahdilla musta ei koskaan edes tule ylioppilasta, on mulla silti käynyt mielessä mun yo-juhlat pariin kertaan. Ja niiden mukana mieleen tulivat kutsukortit, josta lähtikin käyntiin tämä typerä innostus.
Ps. En välttämättä kuitenkaan halunnut jakaa blogimaailmassa osoitettani tai muiden ihmisten osoitteita, joten kirjeistä löytyy milloin suklaakeksejä, milloin randomkatuja ja ekana mieleentulleita sanoja ja nimiä.
Nyt sitten yhden osoitteen kirjoittaminen kirjekuoreen vie ihan liikaa paljon aikaa ja nää tappaa ranteet, kädet ja hermot kohtuullisen nopeasti. Mutta voi luoja että nää on kauniita. Ihan sama vaikka aikaa ja mielikuvitusta vievätkin, mä niin aion lähettää kaikki mun yo-juhlien kutsu- tai kiitoskortit eri tavoin koristelluissa kirjekuorissa. Vai oonks mä ainoo jonka mielestä noi on sen ajan ja vaivan arvosia? Eiks tollanen kirjekuori ois supersiisti vastaanottaa sellasen tavallisesti raapustellun sijasta?
oiii ihania noi kirjekuoret! en oo ikinä nähny kenenkää tekevän tollasia, mutta noi on aivan uskomattoman kauniita!
VastaaPoistaKiiitos! Toivottavasti postimiehet löytää noista kaikki tarvittavat numerot ja sanat, mä nimittäi en enää ikinä suostu kirjottaa yhtäkään tavallista kirjekuorta :-Dd
Poistaupeita! :-)
VastaaPoistaolis ihan mielettömän siistiä vastaanottaa tommosia !:)
PoistaJeee mahtavaa kuulla et joku muukin arvostaa tollasta turhaa ja nättiä ;-)!
Poistaihan sika siistejä noi kuoret! :3
VastaaPoistaKiitooos! :-)
PoistaIhan sairaan hienoja! Miten ei ole tommosta itse tullut ikinä ajatelleeksi. :D
VastaaPoistaJep! Jotenkin aina panostaa sinne sisältöön sen itse kirjekuoren sijasta :-D Ja voi taivas et nää on koukuttavia, mä valvoin yks yö muutaman tunnin luonnostellen näitä!
Poistahienoja! kiitos kommentistasi :) sulla on kivan oloinen blogi!! :))
VastaaPoistaKiitoksia sulle kans ;)!
Poistavoisin melkee maksaa sulle, että saisin sulta tollasen kirjeen ;_;
VastaaPoistaHahaha ihana! :-DD Joo miten ois sellanen "lähetän lukijoille terveisiä kirjeellä"-kampanja :-)
Poistajooo, kelpais ainakin mulle :D
PoistaHaha sellanenha ois kyl ihan mahtava ;-)
PoistaVoi kun kivan persoonallinen tää blogi! :)
VastaaPoistahttp://jr-myownwayofmylife.blogspot.fi/
Kiitos :-)!
Poistaihania! on vaivan arvosia ja mä ainakin ilahtuisin jos tollanen kolahtais postilaatikkoon:D
VastaaPoistaHaha no mahtavaa, viel sit yks lisäsyy syrjäyttää normikirjekuoret ;)
PoistaOi ihania!! :o ♥
VastaaPoistaJep! :-)
Poistatosi kivoja!!! :))
VastaaPoistaHaha kiva et säki tykkääät :-)!
Poistatosi ihania!
VastaaPoistaHaha kiitos :-)
PoistaOih, aivan ihania, oot tosi taitava! :3
VastaaPoistahttp://cowswings.blogspot.fi
Aww kiitos! :-)
Poistaoi ihania noi ♥ sulla on tosi inspiroiva blogi ja käväs mielessä et vois itekkin alottaa! :)
VastaaPoistaÄäää, ihana :-)! Alota ihmees jos siltä tuntuu, bloggaaminen on ihan huikeeta!
Poista