♣ Mun kalenterist huolet pois. Heei, mitä mulla huomenna ois?

Oon ollut lähiaikoina tosi paljon yksin kotona, joka lisääntyy entisestään tammikuussa, kun mun veli lähtee inttiin. Silloin saan tän kämpän tyhjilleen ehkäpä viikoikskin kerrallaan. Oon lukion toisella luokalla, asun lähellä koulua eikä mulla ole minkäänlaisia tulonlähteitä, eli joudun asustelemaan vielä ainakin vuoden äitin nurkissa. Suunnitelmina on ollut jo vuosikausia muuttaa Tampereelle lukion jälkeen - mihin sinne ja mitä sinne lähdenkään tekemään onkin sitten ihan auki. Tää yksin oleskelu ja jatkuva siivoaminen, jotta kämppä pysyy edustuskuntoisen näköisenä, onkin saanut mut pakostikin vähän funtsimaan mun tulevaisuutta kokonaisuudessaan.

Ensinnäkään mulla ei ole eikä ole koskaan ollutkaan unelma-ammattia. Yläasteella mietin, että tarjoilijan homma ois kiva, mutta meinasin silti lähteä amikseen matkailualalle, pienempänä tyttönä mietin, että musta tulee kennelinhoitaja, vuosi tai pari sitten rakastin leipomista ja olin varma, että avaan oman leipomon. Tässä vaiheessa elämää, kun niitä ratkaisuja pitäisi nimenomaan alkaa syntyä, on mun aivot sensijaan päättänyt luopua noista kaikista pienistäkin intresseistä tulevaisuuden ammattia kohtaan. Haluisin ammatin, jossa voin puhua englantia ja matkustaa, kirjoittaa sekä tehdä jotain luovaa. Miksei bloggaus voi olla ammatti?

Näitä pikkusia haaveita mulla sit taas on ihan mielettömän paljon. Sain mun poikaystävältä ja kaverilta kuukausi sitten synttärilahjaksi skeittilaudan, joka vie mut tosi paljon lähemmäs yhtä mun unelmaa, eli skeittauksen oppimista. Musta ois supersiistiä osata laulaa, skeitata ja soittaa kitaraa - mikä tosin kertoo vähän hälyttävää faktaa siitä, että oon muuttumassa ihan mun poikaystävän kaltaiseksi, se kun osaa nää kaikki kolme taitoa.

Myös pikkutyttönä olin ihan äärettömän kiinnostunut avaruudesta, tulin aina koulun jälkeen kotiin ja aloin lukemaan sellasia järjettömän paksuja ja pitkiä kirjoja siitä. Vaikka silloin tiesin mielettömän paljon avaruudesta ja nykyään enää hädintuskin muistan planeettojen nimiä järjestyksessä saati sitten muistan, mihin sijoittuu asteroidivyöhyke, oon silti päättänyt, että aion nähdä paljon vaivaa sen eteen, että pääsisin joskus käymään avaruudessa. Nythän on vielä kehitetty niitä parin tunnin matkoja, jotka tietysti on ihan naurettavan kalliita, mutta silti jotain, johon mä aion pyrkiä.

Ja tässä on sit ne neljä, jotka on täysin sellasia asioita, joiden kokemista ilman mä en suostu kuolemaan. Parisataasivusia kirjoja mä oon kirjottanut jo vähintään kymmenen, mutta yks mun haave on, että tässä vielä näin vähän vanhempana kirjoitan kirjan ja lähetän sen kustantajalle. Jep, oli se siis kuinka huono tahansa, mä haluan edes saada sen kokemuksen, että saan hylkäyskirjeen postissa, tai jos tosi huono kustantaja oli, niin hyväksymiskirjeen, haha. Myös toi aseella ampuminen on joku ihmeen päähänpinttymä - en tiedä aseista paljon mitään, en oo koskaan nähnyt sellaista oikeassa elämässä, en ole kiinnostunut ampumisesta harrastuksena ja niin edelleen. Mutta silti ampuminen ois niin mielettömän hieno kokemus, että mun on pakko se kokea. Onkin vähän suunnitelmissa lähteä loppuvuodesta ampumaradalle ja kokeilla tollastakin hulluutta.

Ja lopulta, tottakai, aion olla äärettömän onnellinen. Mähän oon asenteeltani aina onnellinen, keskityn niihin hyviin asioihin mun elämässä sen sijaan, että takertuisin johonkin yhteen huonoon juttuun. Tän asenteen pyrinkin pitämään päällä koko mun elämän ajan. Onko siis loppujen lopuks väliä, tuunko mä koskaan edes löytämään unelmieni ammattia, oppimaan laulamista tai elämään sillä tavalla, millä mä mun unelmissa elän - jos asenteen pitää kunnossa, uskoisin, että joka hetkestä voi nauttia. Toivotaan nyt kuitenkin, että vielä jonain päivänä mulle tulee se reaktio, että hei, toi on se juttu, jota mä haluan loppuelämäni tehdä.

♣ Taistelu talvimasennusta vastaan

Okei. Te varmaan tiedätte, että yritän pitää mun blogin tosi positiivisella linjalla, sillä turhaa angstausta on ainakin omasta mielestäni ihan hemmetin tylsää ja puuduttavaa lukea. Vaikka aina ei tietenkään voi mennä hyvin, en kuitenkaan koe mitenkään tarpeelliseksi vuodattaa elämän ongelmia ja murheita blogiin.

Mutta jos olen nyt täysin rehellinen ja vastaan sydämeni pohjassa piilevän totuuden tästä viimeyön aikana sataneesta lumesta, on sen sanominen hiukan vaikeaa ilman satoja voimasanoja - negatiivisessa mielessä. Jepjep, en ole ikinä ollut talven ystävä - näillä näkymin voisin väittää, etten tule koskaan olemaankaan. Vaikka lumi on ihan nättiä, liukkaus, kylmyys, pimeys ja märkä on jotain, mitä vain en voi sietää. Ja ei, pukeutumalla itseään ei saa lämpimämmäksi - mulla oli jo tänään naama ihan jäässä, vaikka on vaan kaks astetta pakkasta. Pitääks mun sit ostaa joku kommandopipo, jotta mun iho ei jäädy ja tipu sirpaleina maahan? Tänäänkin kaaduin koulumatkalla ja täräytin takaraivoni asfaltin pintaan, mikä sai mut harkitsemaan potkukelkalla tulemista kouluun tästä lähin tai vähintään nastakenkien hankkimista. Aivosolujakin tuhoutui tossa kolauksessa niin paljon, että vähään aikaan ei saa paljon töppäillä tai nauttia alkoholia, ettei tule mitään pahemman luokan aivosolukatoa.

Se siitä angstaustekstistä, siispä jokavuotinen taisteluni talvimasennusta vastaan alkakoon. Ensinnäkin vaahtokarkkikaakaot ei koskaan petä mua, ne on jumalaisen ihania ja piristää vaikka ois kuinka masentava päivä. Oon vielä alkanut lisäämään sinne vähän vaniljakastiketta, jolloin siitä tulee ihan superhyvää vaniljavaahtokarkkikaakaota! Ihan uskomattoman ihanaa. Tämä, jos jokin, lievittää mun stressiä ja saa rakkauden sykkimään taas rinnassa.

Ihan superrandom kuva, jolla tavoittelen VALOA. Okei, talvi on mielettömän pimeetä aikaa, mutta toi lumi tuo sentään jonkinverran valoa, joten luonnonvalossa tämä hirveä vuodenaika päihittää jopa syksyn, joka on vielä tosi nättiä ja kivaa aikaa. Siispä tämä hirveä kameran laiminlyönti loppukoon, luonnonvalo on nimittäin palannut.

Mittarissa lukenut -2.3 myös vaikutti tosi masentavalta, joten päätin tuunata meidän lämpömittarin vähän parempaan suuntaan. Aahaa! +32, johan alkaa kuulostaa paremmalta!

Lisäksi on mainittava, että rakastan sitä ääntä, mikä tulee, kun sellanen hyvä lumipallolumi narskuu kenkien alla. Se on tosi hassu ääni ja saa mun raivon hetkeksi hieman heltymään. En silti voi sille mitään, että ulkotiloissa hymy tulee seuraavan puolen vuoden aikana aika varmasti syntymään vain hampaita kiristellen.

Mutta näillä sitä koitetaan jaksaa. Oon myös (kyllä, taas) inspiroitunut hirveästi DIY-jutuista, joita alan lähipäivinä väsäämään joululahjoiksi. Lähikuukausina siis tulossa paljon DIY:tä ja ehkäpä joululahjavinkkejä! Viimevuosina en oo tykännyt joulusta yhtään, ennemminkin se on vaikuttanut stressaavalta ja pakonomaisesti mukavalta. Mutta ehkäpä tänä vuonna on ihan mukava joulu - ainakin tässä vaiheessa vuotta olen vielä ihan innoissani lahjojen tekemisestä ja niiden söpöstä paketoinnista!

Blogger ilmeisesti poisti kaikki vastaukset tosta sivupalkin kyselystä, joka kuitenkin vielä pari päivää sitten näytti ylivoimaista tulosta "faktoja/paljastuksia itsestäni"-videopostaukselle. Tätäkin siis tulossa lähiaikoina! Ja etukäteen ihan varoitus, että faktat tulevat olemaan erittäin omituisia: luokkaa olen erityisen kiintynyt mun teräviin kulmahampaisiin sekä oon tosi varma, että joku lukee mun ajatuksia. Pala Iinan päänsisäistä ihmeellistä maailmaa siis luvassa. Lisäks varmaan teen myös sen leipomisvideon, koska se saattais olla tosi hauskaa!