♣ Henkistä rikkautta, materiaköyhää.

Mulla on pää selkeästi ihan sekaisin, sillä oon yhtäkkiä innostunut ihan omituisista asioista.  Innostus on vielä niin suurta, että musta tuntui, ettei intopostauksen tekeminen olisi yhtään typerä idea.
Joo... luitte ihan oikein. Puutarhanlaitto, kasvien kasvatus, floristin ammatti ja viherpeukalointi. Lukuunottamatta lapsuuden kasvimaakokemuksia (eli sitä, kun kylvin tuntemattomia siemeniä multaan ja seuraavana päivänä perunat, porkkanat ja sipulit olivat kasvaneet mullan alle - kiitos äiti niiden salaa hautaamisesta kasvimaahani) mulla ei ole ennen käynyt mielessäkään mitään tämäntyyppistä. Yhtäkkiä mulle vain tuli pakottava tarve juosta Plantageniin ja hamstrata eri kukkien siemeniä ja koristaa pöydät ja parvekkeet erivärisillä kasveilla. Ehkä kesä sekoittaa mun pään ihan täysin, vaikka hei, onhan se pakko myöntää - on ne värikkäät kukat aivan järjettömän kauniita!

Pitsiä, ketjukoruja, kiharia hiuksia, flanuja, kesämekkoja, shokkivärihiuksia, läväreitä ja bändipaitoja. Haluan jotain uutta mun perus farkut + eka käteen sattunut toppi tai t-paita -tyylin rinnalle. Oon pitkään ollut sellainen "mirror, mirror on the wall, I don't give a fuck at all"-muija, joka siis toki välillä tykkää haaskata elämänsä laittautumalla tuntikausia, mutta yleensä meikin tekoon menee viisi minuuttia ja vaatekertana toimii tylsät perusvaatteet. Nyt aistin pientä muutosta. Hankalaa tästä tekee taas rahan puute ja toi, että toisaalta haluan äärityttömäisen tyylin ja toisaalta jätkämäisen ja rennon tyylin. Hmm, ehkä mä taas käännyn kirppareiden puoleen ja toivon, etten palaa kotiin kolmen uuden topin kanssa, jotka seuraavina päivinä yhdistän normifarkkuihin.

Mun tekee mieli mennä kirjastoon ja lainata niin paljon kirjoja, että ne työntekijät siinä tiskillä tuijottaa mua jo sellaisella "hanki elämä"-ilmeellä, sitten lähteä jonnekin rauhalliseen paikkaan ja syventyä johonkin ihan uuteen maailmaan. Ironista kyllä, just meneillään olevan koeviikon aikana oon kyllä välttänyt kirjoja niin paljon kuin mahdollista...

Rakastaa, ei rakasta. Ihan sama kumpi, tavoitteena ei ole yhteinen koti ja koiran hankkiminen. Mua on pitkään ärsyttänyt Suomen deittikulttuuri, mua inhottaa kun täällä ei oikeasti käydä treffeillä. Olisi ihan äärettömän mahtavaa vaan käydä treffeillä eri ihmisten kanssa, tutustua niihin, viettää aikaa erilaisten tyyppien kanssa ja saada uusia kokemuksia. Sovittiinkin sit mun kaverin kanssa, että järjestetään molemmat toisillemme yllätystreffit toistemme kanssa kesäkuun aikana. Ite oon jo ihan innoissani järjestelemässä meille omia vuosisadan treffejäni, ja totta kai ootan pelon ja onnen sekaisin tuntein myös näitä mun kaverin järjestämiä treffejä. Hui.

Apua... Mulla on ollut monta kertaa elämäni aikana tatuointikuume, mutta nyt tää alkaa muistuttamaan enemmän jo jotain vakavanpuoleista tatuointi-influenssaa. Sain pienen helpotuksen kuumeeseen mehujääpaketin mukana tulleesta Mikki Hiiri -tatuoinnista - siis ihan totta, kuinka säälittävää?! Iho kuitenkin näytti jotenkin niin kauniilta, kun jossain oli jotain koristetta - oli se sitten ajatuksen kanssa päätetty, merkityksellinen kuva tai juurikin tuo hetken mielijohteen Mikki Hiiri.

Tää loputon innostus vie multa energiaa ja tuo sitä takaisin entistä enemmän. Aluksi teki mieli tehdä muutoksia. Lopulta tajusin, että mua ei edes kiinnosta, kasvaako mun parvekkeella amazon 2.0, löytyykö mun alahuulesta pientä metallinpalaa, koristaako mun alaselkää musteella tehty hemmetin syvällinen Twitterin logo tai sudokuruudukko, pääsenkö mä superhienoille benjihyppy-syvänmerensukellus-riippuliitotreffeille, osaanko mä siteerata Tommy Tabermannin runokokoelmia tai ostanko mä yhtäkään uutta vaatekappaletta. Tällä hetkellä tuntuu, että pelkkä tää into riittää. Tuntuu siltä, että oon täynnä kaikkea uutta, intoa, elämää.

♣ Happiness isn't hard to find.

Väittäkää mulle, että tässä maailmassa on muka mahdotonta olla onnellinen. Mä en vaan usko sitä.

Oon viimesimmän viikon taas entisestään keskittynyt pieniin onnen asioihin, ja mennyt vaan entistä kauemmaksi ymmärtämästä sitä, miten tässä maailmassa muka edes voi olla epäonnellinen. Oonks mä muka ainoa, joka rakastaa niin sadetta, auringonpaistetta kuin tuulisuuttakin; joka vihaa kevättä mutta on niin onnellinen että se on vihdoin täällä; ja ennen kaikkea joka nauraa silloin, kun vituttaa.

Oon saanut naapuruston stalkkerin maineen tässä viikon aikana roikkuessani pihalla ja ikkunassa jatkuvasti kameran kanssa - mutta hei, se on ollut sen arvoista. Pahoittelen, että tuossa videossa löytyy myös mun vastaherännyt meikitön naama sekä näkyy hillitön kameran laatu sekä mun vakaa kamerakäsi. Pistin myös pari vanhaa videota (Pipefest ja Pariisi) piristämään edes hetkeksi tätä randomvideoiden sekasortoa.

Sulavaa lunta, aurinkoa, plusasteita, naurua, aikasia ja myöhäsiä aamuja, ihmisiä, muistoja, kaikkee kaunista. Siis mitä? Miten niin on muka mahdollista olla epäonnellinen?

♣ Whenever I get sad, I stop being sad and start being awesome.

Mun ensimmäinen kolminumeroinen postaus, jee! Tän upean saavutuksen myötä halusin taas vähän korostaa sitä, mikä on pohjana mun koko blogille - onnellisuutta. Keräsin siis parin päivän aikana pieniä onnellisuuden arvoisia asioita kameran muistikortille ja kokosin niistä tällaisen pienen listan mua piristävistä asioista. Ja ei, lista ei sisällä peruskamaa kuten kaverit, musiikki ja kesä.

Päästin vanhuksen kassajonossa mun ohi ja mua hymyilytti sen hymy loppupäivän ajan. Oon miettinyt pipefestiä ihan hirveästi ja tajunnut, että seuraavan vuoden pipefestiin on enää puoli vuotta jäljellä. Oon käynyt lenkeillä mun koiran kanssa, joka on niin hölmö, että se kantaa aina suussa hirveitä lumipalloja sisälle. Jopa nämä alimman kuvan unelmakengät, joihin mulla ei tule ikimaailmassa olemaan varaa, tekevät mut onnelliseksi. Kai tää on sitä pienestä iloitsemista?