♣ Comeback

Okei. Sen sijaan, että pyytäisinkin anteeksi äkillistä katoamistani blogimaailmasta, sanonkin että ei tarvitse kiittää - nimittäin siitä, etten ole väenvängällä skriivaillut teille parin kuukauden ajan postauksia, joista paistaa läpi tuska, veri ja tyytymättömyys, vaan että suosiolla odotin tähän päivään asti, että mun postausinto palasi. Jos kuitenkin kaipaatte jotain mitä syyttää, niin osoittakaa vihanne lukio-opintoja kohtaan. Mun päälle painoi ruotsin ja terveystiedon yo-kirjoitukset ja niiden vuoksi sosiaalinen elämä, elämänilo sekä traagisesti myös postausinto valuivat kaikki alas viemäristä. Ja kun kirjoitusten jälkeen luulin, että elämänlaatu lähtisi matelemaan parempaan suuntaan, eräänä iltana mun ihan äärettömän rakas kone syttyi tuleen (jepjep, ihan oikeasti tuleen). Tässä vaiheessa käykää vielä varulta googlettamassa koiranpentujen kuvia ja miettikää mun lähestulkoon traagista elämäntilannetta ja tajutkaa, ettei mulle voi olla vihainen tästä parin kuukauden ilmoittamattomasta katoamisesta. Tähän väliin katso vielä kerran parin koiranpennun kuvaa, tai kissanpennun, jos oot enemmän kissaihmisiä. Eihän siellä oo enää kukaan vihainen? Ei? Hyvä.

Tässä jännässä kollaasissa näkyy kaikki mitä mulle on tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana - kesästä syksyyn vaihtumisesta ja kirjoitusten aiheuttamasta burn outista, ruotsinreissusta, täysi-ikäisyyden saavuttamisesta ja laillisesta alkoholisoitumisesta sekä talven tulosta aina tähän hetkeen, jolloin sain käsiini uuden koneeni ensimmäisiä kertoja. Vaikkei kollaasi mikään vaaleanpunasävytteinen olekaan, olen mä silti nyt onnellisempi kuin koskaan ennen. Ja tosiasiassa mä en voi uskoo etten mä oo blogannut reiluun kolmeen kuukauteen. Enkä mä voi uskoo, että on jo joulukuu. Enkä mä voi uskoo että oon jo 18 vuotta ja muutan ensvuonna pois kotoa. Miten aika osaa karata käsistä tolla tavalla?

No mut toisaalta, mitä lähemmäs joulua ollaan mun (edelleen epävirallisen) bloggaustauon (jota en vieläkään myönnä tauoksi koska vihaan kun bloggaajat pitää taukoja) myötä päästy, sitä helpompi mun on nyt herättää mun blogi uudestaan henkiin. Paniikkilahjat ohoi, teitä tarvitaan. Nimittäin neljäs juttu jota en voi millään uskoa on se, että on joulukuu, enkä ole vieläkään aloittanut tekemään yhtäkään (aivan, yhtäkään) joululahjaa. 

Bottom line: enjoy the momentin sydänkäyrä nousee suorasta viivasta pikkuhiljaa takaisin toivottavasti tasaiseen rytmiin.

♣ Find how to turn things around - now things are looking up

Ootteko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon helpompaa koulunkäynti on, kun oikeasti vaan malttaa mennä nukkumaan tarpeeks ajoissa? Kun aamulla ei tarvii nousta ylös kirveen avulla, ei myöskään päivää tarvii viettää näkymätön pistooli ohimolla.

Tällä hetkellä elän lukiolaisen kamalinta mahdollista arkea: koeviikkoa. Mikä yllättävää, mua ei kuitenkaan ole ahdistanut tai vituttanut missään vaiheessa pänttäämistunteja. Sen sijaan oon ollut ihan superonnellinen siitä, että tänään aivan perseelleen mennyt ruotsin koe on sentään takanapäin ja koeviikosta on jo 20% ohi. Välillä pitää kokea jotain vähän kamalampaakin, jotta osaa arvostaa niitä hyviä asioita, joita tapahtuu. Lisäks mulla on ollut koko viikon sellanen fiilis, että mun kunto on romahtanut, koska viime maanantain juoksulenkillä pääsin kahden kilometrin etapille asti, kunnes olo alko hipomaan jäätävän darran oireita ja mun oli pakko lopettaa. Eilen kuitenkin kävin juoksemassa viis kilometriä ihan kevein askelin, joten tänään on ollut ihan mahtava fiilis.

DIY- ja niiteilläleikkimisinspiraatiot on taas jostain tunkeutunut mun pään sisään ja eilen tuunasin ite sellasen kahden sormen niittisormuksen. Kaukaa katottuna se on tosi nätti ja kaikkea, mitä oon koskaan halunnut. Läheltä se näyttää enemmän niitti-liima-muovi-teippi-sotkulta. Jospa mä vähän kaunistelisin sitä, tuunailisin muuta hauskaa ja tekisin taas pientä DIY-postausta parin päivän päästä.